lauantai 18. elokuuta 2012

Nemo 3v

Kolme vuotta sitten pieni karvainen pallero näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Pentueeseen syntyi vain Nemo ja sisko Friida, äiskän jatkuva huomio ja maitobaarin aukiolo oli siis taattu :) Tänään tuo karvainen pallero on nyt siis ihan jo "miehen iässä" :) Meidän yhteiseen taipaleeseen on kuulunut monet naurut ja onnenkyyneleet, itkulta ja hammastenkiristykseltä ei olla vältytty, mutta ne kuuluvat varmasti jokaisen tolleristin arkeen :) Paljon enemmän ollaan saatu mitä pentua hakiessa edes uskallettiin toivoa. Tämäkin vuosi on ollut niin uskomattoman hieno <3 Kiitos Nemon meillä on nyt myös seuraava sukupolvi kasvamassa, aivan isän jalanjälkiä ei mennä, mutta Rio tekeekin omanlaisensa jäljet. Toivottavasti meillä on vielä moooonta yhteistä tervettä ja hauskaa vuotta edessä :)

Kesäloma alkaa olla lopuillaan...:/ Koirat on saanu nautiskella omasta pihasta, pitkistä lenkeistä ja uimassa ollaan monesti käyty. Viereisessä joessa pikku-uinneilla viikoittain ja muutaman kerran hiekkakuopilla oikein kunnon uintireissuilla. Nemo pääsi tänä kesänä yli arkuudestaan vettä kohtaan. Ennen ei siis oikein mennyt uimaan ja jos meni niin pitkän kaartelun jälkeen. Nyt esim. damin perään syöksytään aivan hulluna, kuten tollon kuuluukin :D ja Rio perässä :D Pikkuinen suorastaan sukeltaa uimaan ja lelun perään :) Oman reissun aikana pojat olivat kuulemma pärjänneet oikein hyvin. Naapurien lapset oli värvätty lenkitys ja riehumisseuraksi niin ei siinä äiskää ehtinyt ikävä edes tulla ;D

Maanantai 13.8. oli kova päivä meille ihmisille ja Riolle. Olimme tehneet päätöksen Rion kastroinnista ja maanantaina Järvenpäässä leikkaus tehtiin. Oli todella kova paikka, kun nukutusaine annettiin ja pikkuinen nukahti syliin...kaikki meni kuitenkin oikein hyvin. Toinen palli oli siis jäänyt vatsaonteloon, rauhoituksessa se kuitenkin onneksi laskeutui melkein oikealle paikalle ja molemmat pallit saatiin ulos samasta haavasta. Toimenpide oli siis paljon pienempi mitä alunperin luultiin. Tämä laskeutumatta jäänyt pallukka oli täysin kehittymätön n. 1/3 toisen koosta ja ei olisi sieltä koskaan omalle paikalleen tullut. Täysin oikea ratkaisu siis oli ja haluttiin se tehdä jo tässä vaiheessa ennenkuin kiinnostus narttuihin kehittyy. Toivottavasti vältetään tällä nyt ne pahimmat höyryilyt ja päästään kisaamaan ensi vuonna. Rio on toipunut leikkauksesta oikein hyvin. Haava on lähtenyt parantumaan, kovin sitä kuitenkin haluttaisiin nuolla, joten kauluri on ihan paikallaan. Rioa kauluri kovin ärsyttää kun se estää leikkimistä ja riehumista. No puolet ajasta jo mennyt ja ensi viikolla pääsee eroon kaulurista ja päästään taas kunnolla lenkkeilemään ja treenaamaan.











Lopuksi kuvia kesältä :)


1 kommentti: