keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Tallinna KV

Jännityksellä odotettu viikonloppu koitti viimein. Viime laivamatkasta on aikaa ja auton kanssa emme laivalla ole koskaan menneet. Lauantai aamuna lähdimme siis matkaan hyvissä ajoin. Esim. allekirjoittanut oli sinnikkäästi menossa aivan väärään satamaan :D Onneks Niko oli vähän paremmin kartalla ja uskoi navigaattoria. Laivaan pääsimme ensimmäisten joukossa. Nemolle oli varattu häkkipaikka laivasta. En tiennyt kuinka hirveitä paikkoja ne on ja siis tallinkin laivalla mentiin. Häkkihuone oli yläkannella aivan savupiipun vieressä ja meteli oli myös sen mukanen. Muita sinne ei tullu. Kaks tuntia meni onneks melko nopeesti vaikka huomas kyllä, että Nemo ei ko. paikasta pitäny. Läähätti ja oli aikas hermostunu kaikista ihmeäänistä mitä sielä kuulu. Yksin ei siis sinne jätetty vaan aina toinen oli nemon kanssa. Heti ku pääs sieltä pois niin rauhottu ja käperty autoon lepäämään. Ensimmäisten joukossa päästiin laivasta pois ja meikäläinen neuvo navigaattorin kanssa minne ajaa. Ajettiin ensin näyttelypaikalle hakemaan matolääkitys, kun se pitää nykyään antaa vuorokautta ennen. Kivasti hankaloitti tota meijänki reissua tuo sääntömuutos. Näyttelypaikka oli Saku Suurhall ihan Rocca al mare kauppakeskuksen vieressä. Satamasta kesti joku 20 min sinne. Pienten kielivaikeuksien jälkeen ell ymmärsi mitä haluttiin ja kaivo tabletit laukusta. Kera lihapullan nemo hotkas tabletit hetkessä. Leima ja nimi passiin ja valmiita oltiin. Selviydyttiin tosta paljo nopeemmin mitä aattelin. Käytiin mäkissä :D nopeesti syömässä ja sitte hotellille. Hotelli oli St. Barbara ja oikein hyvä hotelli olikin! Autonkin sai sisäpihalle portin taakse turvalliseen paikkaan. Henkilökunta oli ystävällistä ja huone oli superiso :) Olin mielestäni varannu kahen hengen huoneen, mutta tuola olis ollu tilaa neljälle. Kaks yhen hengen sänkyy ja yks parivuode eli kaikille oli oma sänky :D Mulle tietty se parivuode ;D Ja oli varmaan parhaat hotellin sängyt missä ollaan nukuttu :) Illalla syötiin hotellin saksalaisessa ravintolassa ja käytiin nemon kanssa kävelyllä.

Aamulla saatiin nukkua pitkään ja luovutettiin huonekin vasta ihan kaheltatoista. ( Aamiainenki oli muuten hyvä :) Tollot oli arvosteluvuorossa vasta kahen aikaan. Näyttelypaikka ei mikään kovin iso ollu, mutta hyvin oli tilaa kehänlaidalla. Tuomarina oli venäläinen Aleksei Belkin. Herra pysy aikataulussa ja tollot alkokin vähän jopa etuajassa, kun oltiin kaikki kaks paikallakin jo :) Nemo siis ensin kehään. Ihan perussetti ja Erinomainen sieltä tuli :) Oltiin siis paras uros ja saatiin Viron Serti ja Cacib JEE! :) Sitten suomalainen narttu kävi kehässä ja ropin valintaan. Belkin tykkäs nartusta enemmän ja me oltiin siis Vsp :) Arvostelu oli venäjäks/eestiks ja niin himmeellä kirjotettu, että siitä ei kyllä mitään selvää saa :D Käännöspalvelussakin oli vaikeuksia sitä lukee ja nekin arvailu mitä siinä lukee. Mutta suurinpiirtein että hyvänkokonen, erinomanen pää, hyvät kulmaukset, liikkuu hieman ahtaasti takaa ja turkin vaihdos käynnissä. Hengailtiin näyttelypaikalla vielä jonkun aikaa, mutta nälkä kurni jo mahassa niin mentiin roccaan syömään. Onneks ei ollu kylmä ja nemo pärjäs hetken aikaa autossa. Aika pitkä odottelu kyllä oli, kun laiva lähti vasta ysiltä illalla. Palloiltiin vaan ympäriinsä ja nemon kanssa käveltiin, joissain puistossa. Tällä kertaa jouduttiin laivaan viimesten joukossa, jonki ihan yläparvelle :D Päätettiin jättää nemo autoon mieluummin kun viedä sitä sinne häkkiin. Auto on Nemolle mieluinen paikka ja sielä tuntu pärjäävän oikeinhyvin. Laiva oli tottakai vielä myöhässä ja himassa oltiin vasta yheltä yöllä ja aamulla seiskaan töihin..vähä väsytti :D




Mutta kaikenkaikkiaan oli oikein onnistunut reissu! Saatiin se mitä lähettiin hakee. Autolla matkustus meni sujuvasti, hotelli oli hyvä ja Nemo käyttäyty oikein mallikelpoisesti :) Hyvä mieli jäi reissusta ja varmasti mennään jossain vaiheessa uudestaan. Tai tavallaan mennäänkin, kun tallinnan kautta Liettuaan kohta ajellaan.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Red-pentue

Eilen kävimme viimein katsomassa Nemon ja Sissin pentuja <3 <3. Sissi oli hyvässä kunnossa ja hyvin näytti maistuvan pieni herkkupala, jonka toimme :) Sissi on kuulemma oikein hyvin ja rauhallisesti pentuja imettänyt ja kasvattanut. Pentuaitaukseen kun menimme niin rohkeimmat tulivat heti tutkimaan kuka tuli ja hetken aikaa mietittyään loputkin tulivat uteliaasti katsomaan eli maistelemaan vähän sormia ja villapaidan reunaa :D Reippaita ja uteliaita kaikki tosiaan olivat. Ruoka maistuu kuulemma myös todella hyvin :) Nemohan ei ole koskaan ruokaansa jättänyt syömättä, että hyvä ruokahalu tullut ehkäpä Nemolta ;D Pentue on nimeltään Hedera´s Red..jne. eli perään vielä jokaisen pennun oma nimi.

Ja niinhän siinä nyt tulee käymään, että yksi pennuista tulee meille :) Talviloma menee vähän uusiksi, kun pentu tulee heti Liettuan reissun jälkeen, mutta vauhdikas talviloma on silti varmasti tiedossa :D Otamme siis yhden uros pennuista. Uroksia, kun neljä on niin valinta tulee olemaan vaikea. Yksi uroksista on vähän vaaleampi kuin muut ja koska Nemo on suht vaalea, haluamme että pentu olisi vähän tummempi. Tällä perusteella yksi uroksista jää siis pois laskuista. Oikein hyvän värinen vaaleampi pentukin on, mutta vähän tummempi olisi siis meillä hakusessa. Eilen keskityimme siis lähinnä näihin kolmeen urokseen ja niistä eniten kuviakin siis on. Kaikki urokset olivat meistä kiinnostuneita ja syliinkin oma-aloitteisesti pyrkivät. Lelut ja fasaaninsiipi kiinnostivat myös :) Sormien maistelu tuntui myös olevan pentujen mieleen :DValintaa emme saaneet vielä tehtyä. Antaa poikien vielä kasvaa rauhassa. Luonne ja ulkonäkökin kehittyvät parissa viikossa vielä hurjasti, niin menemme vielä myöhemmin pentuja katsomaan. Samoin odottelemme pieniä palloja tuntuviksi :) Minnan asiantuntevaan silmään luotamme paljon ja katsotaan sitten kuka pennuista meille lopulta tulee. Meillä ei järjestelmäkameraa ole, joten peruskameralla jo vilkkaasti liikkuvista pennuista oli hieman vaikea saada onnistuneita kuvia :D Monessa kuvassa näkyy hännän pää tai muuten vaan tärähtäneitä kuvia oli paljon :D Laittelen tähän nyt jotain parhaita. Pääasiassa kuvissa siis urospennut.
















Hanna: Kiva, kun laitoit blogiin viestiä! Hanna ja muutkin pennunostajat, mulle voi laittaa mailia osoitteeseen elisa.aalto@wippies.fi  Oikein mielellään kuulisin minne päin Suomea pennut matkaavat ja minkälaisiin perheisiin. Mielelläni kuulisin myöhemminkin pentujen kuulumisia ja tapaamistakin voitaisiin järjestellä :)  Jos on ihan mitä kysymistä vaan, niin minuunkin voi tosiaan ottaa rohkeasti yhteyttä :)

torstai 9. helmikuuta 2012

Tokokisat

Runebergin päivänä käytiin kaikessa hiljaisuudessa tokokisoissa. En kertonut oikeastaan kenellekkään, että ollaan menossa. Yritin itseäni rauhoitella ja pyrkiä ottamaan mahdollisimman rennosti itse, jotta oma jännitys ei tarttuisi myös Nemoon. Kisat oli hyvinkäällä monnin hallilla eli meidän toisella "kotihallilla". Ajattelin, että nemolle sopisivat paremmin hallikisat ja vielä tuttu paikka niin, että nemo tuntisi olevansa vain treeneissä. Samassa hallissa perjantaina olleet tokotreenit menivät todella hyvin. Jätkä oli hyvin kuulolla ja mm. pysyi 13 koiran täyspitkän paikallaolon kuin tatti :) vaikka viereiset ohjaajat puhuivat omille koirilleen ja kävivät niitä myös korjaamassa. Joten hyvillä mielin sunnuntaina -32 asteen pakkasessa lähdettiin O_0 aamulla en siis pystynyt suunniteltua ylimääräiset energiat lenkkiä tekemään.

Hallissa oli samaan aikaan toisessa päässä maajoukkueen karsinnat, joten ihan yhtä rauhassa sielä ei kehä ollut, kuin mitä olen käynyt aikaisemmin katsomassa.Vähän tuttuun tyyliin muita koiria vilkuiltiin ja hieman rauhaton tuo oli, mutta ei mikään mahdoton. Tuomarin tarkistus ja luoksepäästävyys menivät ihan ok. Luoksepäästävyys 8, kun nousi ja oli no hieman vallaton :D. Sitten oli sen kuuluisan paikallaolon aika....ja sekunnin tuhannesosassa nemo päätti, että juuri nyt on pakko mennä viereistä narttua moikkaamaan :( Huoh se liike oli sitten siinä, tuossa kohtaa ajattelin että ei prkl eikö tästä taas tuu mitään. Nemo oli viimeisenä vuorossa ja onneks oli hyvin aikaa rauhottua itse kullakin. Nemo rauhoittuu yleensä häkkiin todella mukavasti ja niin tälläkin kertaa. Odotellessa omaa vuoroa käytiin vain kerran nopeasti pihalla ja taas takaisin häkkiin. Juuri ennen omaa vuoroa vasta ulos ja hieman muistinvirkistystä ja ei muutakun kehään. Jännitti kyllä aivan pirusti...pelkäsin, että kehän laidalla kun oli hirvee liikenne, että pysyykö nemo mun kanssa hommissa vai ottaako jalat alleen niinku viimeks :D No tällä kertaa nemo pysy kehässä ja teki oikein mallikkaasti kaikki liikkeet! :) Huomasin kyllä, että ei ihan terävimmillään ollu, mm. perusasennot oli vähän vinoja ja käännöksissä laahas vähän perässä. Mutta ihan kivasti saatiin kyllä pisteitä, seuraaminen taluttimessa 9,5, seuraaminen vapaana 8,5, maahanmeno 8, luoksetulo 9, liikkeestä seisominen 9,5, hyppy 9 ja kokonaisvaikutus 9 eli yhteensä 150 pistettä ja Alo2. Jossitella voi, että jos paikallamakuu olis ollu 10 niin pisteet olis ollu 180..Kuitenkin ihan ok suoritus miinus tuo paikallaolo. Tyytyväinen olen siihen, että liikkeitten välissä muistin kehua Nemoa ja niinku Erja aina muistuttaa, niin muistin kertoa Nemolle mikä on seuraava liike. Tuomarina oli Harri Laisi, oikein mukava mies, joka antoi palautteen vasta kokonaisvaikutusta kertoessaan. Muutenkin liikkeet jatku sujuvasti aina edellisen päätyttyä niin yhtään ei kerennyt nemokaan herpaantumaan. Antaa mukavasti tsemppiä jatkaa treenaamista, täytyy katsella keväämmällä taas kokeita, että josko mekin joskus se TK1 saatais :)

Nyt pentuja katsomaan, kuvia luultavasti huomenna aamulla <3